Alfido blogi

Kansantajuisia kirjoituksia elintapamuutoksia ja arjen hallintaa helpottamaan ilman turhaa pönötystä ja tieteellistä jargonia. Hyvän olon tähden!

Kaipaatko sinä puhtia arkeesi?

Kaipaatko sinä puhtia arkeesi?

Vieraskynäkirjoitus

Tiia Vuorenmaa on ravitsemustieteen maisterivaiheen opiskelija. Hän on erityisen kiinnostunut muun muassa jaksamiseen vaikuttavista tekijöistä sekä hyvinvoinnin edistämisestä. Omassa arjessaan Tiia varmistaa riittävän jaksamisen monipuolisen ravitsemuksen, mieleisen liikuntaharrastuksen sekä jokapäiväisen lepohetken avulla. Alkuvuodesta 2020 Alfidon asiakkaille järjestetään Puhtia arkeen – voimaa ravitsemuksesta ja keinoja palautumiseen -ryhmä, jossa Tiia toimii yhtenä ohjaajista.

---

Hei, miten sinä jaksat? Tuntuuko, että talven pimeys vie viimeisetkin voimavarat ja arki on välillä pelkkää suorittamista? Uskon, että jokaisella meistä on päiviä, jolloin vireystila on matalalla. Jos tällaiset päivät kuitenkin seuraavat toisiaan tiiviiseen tahtiin, on hyvä kiinnittää huomiota omiin arkirutiineihin. Teenkö arjessani tekoja, jotka auttavat minua palautumaan ja antavat voimaa tuleviin haasteisiin?

Riittävää palautumista ja jaksamista voidaan edistää useilla keinoIlla (kuvio 1). Riittävä yöuni, arkiaktiivisuus ja säännöllinen ateriarytmi ovat monelle tutuimmat. Lisäksi stressinhallintakeinot, ilon tunne sekä muut psykologiset tekijät voivat edistää jaksamista. Ei kuitenkaan ole yhtä oikeaa vastausta siihen, kuinka jaksamista voi tukea. Toinen kokee kävelylenkin metsässä palauttavaksi, kun taas toinen saa energiaa musiikin kuuntelusta. Palautuminen on yksilöllistä niin sen vaatiman ajan kuin keinojenkin suhteen.

Kuvio 1 Palautumispiirakka (http://www.rentoutuskeskuskehra.fi/palautumispiirakka/)

Kyse on harvoin siitä, ettemme tietäisi mitä pitäisi tehdä, jotta jaksaisimme paremmin. Usein haasteeksi muodostuu palauttavien tekijöiden mahduttaminen keskelle kiireistä arkea. Miten päivästä voi käyttää tunnin enemmän nukkumiseen, kun jo nyt tuntuu, ettei vuorokaudessa ole riittävästi tunteja? Lyhyellä tähtäimellä omaa hyvinvointia tukevien tekijöiden karsiminen arjessa voi tuntua helpottavalta. Aikaa jää enemmän touhuamiselle tai tv:n katselulle, kun päättää jättää iltalenkin välistä. Pitkällä tähtäimellä karsiminen voi koitua kohtalokkaaksi jaksamisen, mielen hyvinvoinnin sekä terveyden kannalta. Tästä syystä jaksamisen eteen on tehtävä tekoja päivittäin.

Minä ja kolme muuta ravitsemustieteen maisterivaiheen opiskelijaa järjestämme viidestä tapaamiskerrasta koostuvan Puhtia arkeen kurssin sinulle, joka koet arjessa jaksamisen haasteelliseksi. Kurssilla paneudumme aiheeseen eri teemojen kautta ja etsimme yhdessä keinoja oman hyvinvoinnin ja vireystilan parantamiseksi. Kurssi alkaa keskiviikkona 22.1.2020 ja jatkuu 19.2.2020 asti. Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet näkyvät alla olevasta tiedotteesta. Toivottavasti tapaamme pian!

Tiia Vuorenmaa
tiiavu@student.uef.fi

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Jätä kommentti


OTA YHTEYTTÄ
OTA YHTEYTTÄ