Janne Sallinen

liikuntafysiologi, laillistettu ravitsemusterapeutti, henk.pääl. tutkinto

Hurahdin voimaharjoitteluun rippikoulukesänä. Minulla ei ollut hajuakaan harjoittelun rytmittämisestä eikä järkevistä treenimääristä. Kantapään kautta tajusin, että keho ja mieli tarvitsevat myös lepoa ja hyvää ruokaa. Tiedonjano terveyteemme vaikuttavia tekijöitä kohtaan oli herännyt!

Luin Kuopion yliopistossa ravitsemustiedettä, ja sivuaineena liikuntalääketiedettä. Liikuntafysiologian väitöskirjassani tutkin ravitsemuksen yhteyttä voimaharjoittelun vaikutuksiin ikääntyvillä miehillä ja naisilla. Sittemmin tutkin Gerontologian tutkimuskeskuksessa Jyväskylässä lihavuuden yhteyttä ikäihmisten liikunta- ja toimintakykyyn. Viimeksi olin käynnistämässä kuluttajien tiedostamattomien reaktioiden mittaukseen keskittyvää Neurosensing laboratoriota VTT:llä Kuopiossa.

Tehtyäni yli 10 vuotta liikunta- ja terveystutkimusta, ja tiesin lihaskuntoharjoittelun erinomaiseksi liikuntamuodoksi kaikenkokoisille. Matalankynnyksen palvelujen puute kuitenkin jarrutti liikunnasta eniten hyötyvien isokokoisten ihmisten liikkumista. Voisiko asioita tehdä tämän kohderyhmän tarpeista käsin? Kyllä voisi!

Alfidon ytimenä on omaa rauhaa ja vahvaa vertaistukea tarjoava ympäristö sekä suurenmoisille räätälöidyt liikunta- ja asiantuntijapalvelut. Punaisena lankana kulkevat positiivisuus ja ratkaisukeskeisyys. Ulkonäköön ja painoon viittaavat tekijät, kuten seinäpeilit, on tietoisesti jätetty Alfidosta  pois. Tule, kokeile ja voimaannu!


t. Janne


Ansioluettelo


Valikoituja tieteellisiä julkaisuja

Kuoppa, Pekka; Pulkkinen, Kaisa; Tarvainen, Mika P.; Lankinen, Maria; Lapveteläinen, Anja; Sinikallio, Sanna; Karhunen, Leila; Karjalainen, Pasi A.; Kolehmainen, Marjukka; Sallinen, Janne; Närväinen, Johanna. Psychophysiological responses to positive and negative food and nonfood visual stimuli. Journal of Neuroscience, Psychology, and Economics 2016.
Ahtiainen JP, Walker S, Peltonen H, Holviala J, Sillanpää E, Karavirta L, Sallinen J, Mikkola J, Valkeinen H, Mero A, Hulmi JJ, Häkkinen K.​ Heterogeneity in resistance training-induced muscle strength and mass responses in men and women of different ages. Age (Dordr). 2016.
Sallinen J ym. Effect of age on the association between body fat percentage and maximal walking speed. J Nutr Health Aging. 2011.
Sallinen J ym. Hand-Grip Strength Cut Points to Screen Older Persons at Risk for Mobility Limitation. J Am Geriatr Soc. 2010.
Sallinen J ym. Perceived constraints on physical exercise among obese and non-obese older people. Prev Med. 2009.
Sallinen J ym. Muscle mass and strength, body composition and dietary intake in master strength athletes vs untrained men of different ages. J Sports Med Phys Fitness. 2008.
Sallinen J ym. Effects of strength training and reduced training on functional performance and metabolic health indicators in middle-aged men. Int J Sports Med. 2007.
Sallinen J ym. Serum basal hormone concentrations and muscle mass in aging women: effects of strength training and diet. Int J Sport Nutr Exerc Metab. 2006.
Sallinen J ym. Effects of strength training and nutritional counseling on metabolic health indicators in aging women. Can J Appl Physiol. 2005.
Sallinen J ym. Relationship between diet and serum anabolic hormone responses to heavy-resistance exercise in men. Int J Sports Med. 2004.

Eräitä muita kirjoituksia ja esityksiä

Sallinen J. Hyvän kierre -pienistä puroista syntyy iso virta. Alfidon blogi 2.6.2016
Sallinen J. Hyvän olon tähden -liikunnasta mielihyvää. Alfidon blogi 22.9.2015.
Sallinen J. Kohti liikuttavia onnistumisia -toimintakyvyn tukeminen ikääntyessä, Ravitsemusfoorumi 10.9.2015.
Sallinen J. Iso, vahva ja terve - isokokoisen voimaharjoittelu. Lihastohtori -blogi 11.1.2014.
Sallinen J. Ehkäise aineenvaihdunnan hidastumista – kaksi avaintekijää. Studio55.fi 31.10.2014.

Janne Sallinen

Yrittäjä, kuntosaliohjaus, personal training, ravitsemusterapeutin palvelut
PhD (liikuntafysiologia), TtM (ravitsemustiede)

Puh. 040 159 4549, janne@alfido.fi