Alfido blogi

Kansantajuisia kirjoituksia elintapamuutoksia ja arjen hallintaa helpottamaan ilman turhaa pönötystä ja tieteellistä jargonia. Hyvän olon tähden!

My way – omaa tietä kulkien

My way – omaa tietä kulkien

Kuten yksi kenkä ei sovi kaikille, myös hyvä elämä on jokaisella erilainen. Tähän vaikuttavat  oma elämäntilanteemme, elinympäristömme ja persoonamme.

Elämä on sarja valintoja

Elämää voi tarkastella sarjana valintoja. Mihin juuri minun valintani perustuvat? Elänkö tunteella tässä hetkessä kuin lastu laineilla? Onko minulla jokin unelma / päämäärä jota kohti pyrin? Haenko mielihyvän kokemuksia? Vai jotain muuta?

Valintamme vaikuttavat mihin suuntaan  kuljemme. Kehitymmekö, sitkuttelemmeko paikallamme vai kenties kuihdummeko? Turvautuako tuttuun ja turvalliseen vai kokeillako jotain uutta ja erilaista? Kehittymisen näkökulmasta vain uutta kokeilemalla voi löytää ”uusia polkuja” elämään. Riskinä ovat tietysti kolahdukset / epäonnistumiset, mutta niistähän juuri oppii. Esimerkiksi Thomas Alva Edisonin sanotaan tehneen satoja kokeiluja ennen toimivan hehkulampun keksimistä. Mutta kokeileminen kannatti!

Oman tien löytämisestä

Aloitin kuntosaliharjoittelun rippikouluikäisenä. Kiinnostuin myös terveydestä ja ravitsemuksesta. Päädyinkin lukemaan ravitsemustiedettä Kuopion yliopistoon. Kokeilin myös rahkeitani kehonrakennuksessa  90-luvun lopussa. Kehonrakennus antoi kokemuksena paljon ja sain myös kokemusperäistä perspektiiviä laihduttamiseen. Kilpailun jälkeen painoni nousi nopeasti kymmenkunta kiloa ja olin pitkään alakuloinen. Kun lisäksi teloin toisen rintalihakseni lähes poikki, katsoin parhaaksi jättää kilpailemisen, ja keskittyä opiskeluun ja väitöskirjaan. Tätä päätöstä  en ole katunut. Treenailen edelleen omaksi ilokseni.

Ei olekaan yhtä ja oikeaa tai väärää tietä hyvään oloon ja hyvinvointiin. Yhdellä se voi tarkoittaa hyötyliikunnan sisällyttämistä päivään ja monipuolista työpaikkalounasta. Toisella se voi olla joogan ja Mindfulnessin harjoittamista ja ekologista elämäntapaa, kuten kasvisruokailua. Kolmas hakee voimaa kuntosalilta ja lukemisesta. Mitkä asiat tuovat sinulle voimaa ja auttavat jaksamaan?

Kohtuullisuutta ja keskitietä noudattaen pääset varmimmin tavoitteisiisi. Äärimmäisyys ja mustavalkoinen ajattelu altistavat repsahduksille, hankalille (sosiaalisille) tilanteille ja huonommuuden tunteille. Toisaalta hanskojen heittäminen tiskiin (luovuttaminen) ei yleensä johda mihinkään, sillä elämä ei muutu paremmiksi ilman omaa toimintaa ja vastuun ottamista. Mitkä ajatukset estävät sinua toimimasta hyvinvointisi parhaaksi? Kokeile Matkustajat bussissa harjoitusta.

Persoonamme mukaisesti

Olemme jokainen erilaisia persoonia. Toinen tykkää miettiä ja toimia rauhassa ja itsenäisesti (introvertti), toinen ammentaa voimaa muista ja nauttii keskustelusta ja ajatusten vaihtamisesta (ekstrovertti), kolmas on jotain näiden väliltä (ambivertti). Miten sinä tykkäät tehdä töitä tai viettää vapaa-aikaa, yksin vai ryhmässä?

Liikunta on hyvä tapa palautua ja purkaa paineita. Jos olet ekstrovertti ”laumasielu” pidät todennäköisesti palloilulajeista, ryhmäliikuntatunneista tms.porukassa tapahtuvasta liikunnasta. Vai pidätkö introverttina enemmän omasta ajasta juosten, hiihtäen, pyöräillen tai salilla rautaa vääntäen? Valitse sinulle ominaisin tapa toimia. Kuuntele TedEx luento introverttiudesta ja testaa oletko introvertti.

Lopuksi

Persoonamme määrittää tykkäämmekö tehdä asioita yksin vai ryhmässä. Ihminen on tunnetusti psykofyysissosiaalinen kokonaisuus. Siten kokonaisvaltainen hyvinvointimme vaatii niin mieltä kuin kehoakin voimistavia ja palauttavia toimia sekä vuorovaikutusta muihin ihmisiin. Keskitietä kulkemalla pääset varmimmin perille.

Janne Sallinen
janne@alfido.fi

Lisälukemista:
Froloff L. Introvertti viihtyy itsekseen. Yle.fi 2015.
Pesonen E-S. Ekstrovertti, introvertti vai ambivertti - miten persoonallisuus näkyy töissä? Kauppalehti 2015
Yleisiä harhaluuloja introverteista. Introvertit.net.

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Jätä kommentti


OTA YHTEYTTÄ
OTA YHTEYTTÄ